Endurance Kainuu - Logo valkoinen

Kainuu Endurance Experience – haasta itsesi kunnolla luonnon omalla areenalla, Kainuussa.

Kainuun Urheilugaala:

Äänestä Vuoden 2024 Kainuun liikunnan olosuhde -palkinnon saajaa

Kainuun Urheilugaalassa perjantaina 17.1.2025 jaetaan ensimmäistä kertaa Vuoden liikunnan olosuhde -palkinto, joka on nimensä mukaisesti palkinto liikuntaolosuhteiden kehittämisestä. Palkintokategoriassa on yksi ehdokas jokaisesta Kainuun kunnasta, ja kuka tahansa voi äänestää omaa suosikkiaan vuoden loppuun saakka tästä!

Ehdokkaat ovat:
Hyrynsalmen lähiliikunta-alue (Hyrynsalmi)
Hyrynsalmella avattiin keväällä 2024 lähiliikunta-alue, josta löytyvät niin pelikenttä, juoksurata, pituushyppypaikka kuin kuularinki. Lisäksi alueella on ulkokuntoiluvälineitä ja leikkipaikka lapsille.

Vimpelin ensilumenlatu (Kajaani)
Vimpelin urheilukeskuksen ensilumenlatu on mahdollistanut hiihtämisen Kajaanissa jo marraskuusta lähtien. Edestakaista latua on noin 1,5 kilometrin verran suuntaansa. Hiihtäminen ladulla on maksutonta, ja latu on avoin kaiken tasoisille hiihtäjille. Ladun tekoon käytetty säilötty lumi on kerätty jääkentiltä, jolloin lumen joukkoon ei ole päätynyt kiviä tai kumirouhetta. Suurin osa lumesta on peräisin liikuntapuiston pesäpallokentältä, josta lumi olisi ajettava joka tapauksessa pois palloilukauden alta.

Kuhmon maastopyöräreitit (Kuhmo)
Syksyllä 2024 valmistuneilla Kuhmon kaupungin ensimmäisillä merkityillä ja kunnostetuilla maastopyöräreiteillä: Unskinura, Hepokangas ja Yhdysreitti, Mäntykankaan ympyräreitti ja Jämäksen ympyräreitti on mittaa yhteensä 25,3 km. Reitit sijoittuvat taajaman läheisyyteen lisäten helposti saavutettavia luontoliikuntaolosuhteita.

Paltamon kuntoportaat (Paltamo)
Paltamoon avattiin syksyllä 2024 uudet kuntoportaat. Loivaan rinnemaastoon rakennetuissa noin 80 metrin mittaisissa kestopuurakenteisissa kuntoportaissa on 125 porrasaskelmaa, ja portaat ovat kaikkien kuntalaisten käytössä maksutta.

Puolankajärven koulun liikunta- ja leikkipiha (Puolanka)
Puolankajärven koulukeskuksen 2000 m² suuruinen lähiliikuntapaikka valmistui vuonna 2024. Liikunta- ja leikkipihan monipuolinen liikuntavälineistö sisältää mm. ryhmäkiikut sekä kiipeily- ja parkour-telineet. Pihalla olevat ulkokuntosalilaitteet tarjoavat mahdollisuuden eri ikäisten liikunnalliselle toiminnalle myös iltaisin.

Monitoimikeskus Virtaalan Hydrohex-virtuaalivesijumpat (Ristijärvi)
Monitoimikeskus Virtaala on ottanut vuonna 2024 käyttöönsä Hydrohexin virtuaalivesijumpat, jotka ovat kaikkien asiakkaiden saatavilla. Vesijumppien avulla on saatu lisättyä omatoimista liikunnanharrastamista ja liikuntamahdollisuuksien käyttöä Virtaalassa, joka on varsinkin kuntalaisille merkittävä ja tärkeä liikuntakeskus.

Mustolan yleisurheilukenttä (Sotkamo)
Mustolan alueelle Tenetin yläkoulun läheisyyteen valmistui uusi yleisurheilukenttä syksyllä 2024. Kentällä on suorituspaikat yleisurheilulle ja jalkapallolle. Yleisurheilukentällä on täysimittainen 6-ratainen joustopintainen juoksurata ja 8-ratainen juoksusuora, pituushyppy- ja kolmiloikkapaikat, kuulantyöntöpaikka, korkeus- ja seiväshyppypaikka sekä keihään, moukarin ja kiekon heittopaikat. Juoksuratojen keskiosassa on täysimittainen tekonurmikenttä, joka soveltuu mm. jalkapalloon. Uusi yleisurheilukenttä vahvistaa monipuolisia ja nykyaikaisia liikuntaolosuhteita Sotkamossa.

Ruukinkankaan koulun lähiliikunta-alue (Suomussalmi)
Ruukinkankaan koulun pihapiiriin avattiin vuonna 2024 lähiliikuntapaikka, joka palvelee sekä koululaisia että muita kuntalaisia. Monipuoliselta alueelta löytyvät esimerkiksi lentopallokenttä, aidattu palloilualue, asfaltoitu koripallokenttä ja iso hiekkapohjainen kenttä, johon talvella jäädytetään luistelukenttä.

Kaikkien 31.12. mennessä äänestäneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan illalliskortti Kainuun Urheilugaalaan 2025. Voittaja on eniten ääniä saanut ehdokas, ja voittaja julkaistaan Kainuun Urheilugaalassa 17.1.2025. Äänestä suosikkiasi tästä!